|
|
Suomalainen kaipaa juurilleen, luontoon | |
|
|
|
|
Työhyvinvointipalvelut
Puuristellan työhyvinvointikoulutuksissa lähtökohtana on ihminen sosiaalisena olentona ja voimavarakeskeisyys. Työpaikoilla voidaan huonosti, koska esimies-, alais- ja ryhmätaidot ja -tiedot ovat puutteellisia. Koulutuksen tavoitteena on ryhmätietoisuuden lisääntyminen ja omien voimavarojen löytyminen. Menetelminä käytetään toiminnallisia ja luovia keinoja luontoympäristöä ja siellä tehtäviä toimintoja hyväksi käyttäen.
Esimerkkejä käytettävistä työskentelytavoista ja menetelmistä:
- yhteinen tavoitteiden asettaminen
- reflektointi eri tavoin
- erilaiset ryhmäharjoitteet, jotka tukevat ryhmäilmiöiden (johtajuus, päätöksenteko, yhteishenki jne.) ymmärtämistä.
- yksilö- ja pariharjoitteet, joissa korostuvat mm. omat voimavarat sekä itsensä ilmaiseminen. Tällaisia ovat esimerkiksi luontotaiteen tekeminen.
- Koulutukseen liittyy myös toiminnan ohessa teoriatietoa ryhmätietämyksen lisäämiseksi. Käsittelyä mm. ryhmän kaksoistavoitteesta (sosiaaliset tavoitteet ja tulostavoitteet), ryhmätoiminnan sudenkuopista, voimavaratyöskentelystä, positiivisen palautteen ABC jne.
Työhyvinvoinnin lisäämiseksi parasta on prosessinomainen työhyvinvointitoiminta. Työtiimin mukaan prosessi voi olla yksittäisiä päiviä, mutta suositeltavaa on tehdä vähintään yhden yön yli kestäviä prosesseja. Esimerkiksi Seitsemisen kansallispuistossa on mahdollisuus kaksipäiväiseen intensiivityöhyvinvointikoulutukseen. Koulutus pohjautuu käytännön toiminnalle, mikä sisältää taksvärkkiä kansallispuiston ja luonnon hyväksi, pientä patikointia, yhteistä perinneruuanlaittoa ja yöpymisen Metsähallituksen tai Villin Pohjolan vuokrakämpässä.
|
|
|